Sivut

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Jämäpallo

Mitä enemmän neuloo tai ompelee, sitä enemmän kertyy jämälankaa ja tilkkuja. Rakastan tehdä jämämateriaaleista juttuja, vaikka joskus loppumattomiin tilkkuihin meneekin hermot.


Pallo ei ole mikään varsinainen tilkkusyöppö, sillä kahteentoista pieneen viisikulmioon ei paljoa materiaalia mene. Söpö se kuitenkin on kuin mikä ja pallo on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan mahtavan kiva ja monipuolinen lelu, vaikka esikoisen pallonesittelyposeerauksista voisi jotain muuta luullakin.


Laiskan ihmisen vinkki, jos tarvitset viiskulmion, kuusikulmion tai vaikka ympyrän muotoisen kaavan tilkkuhommiin. Googleta tarvittava kulmio, suurenna tarvittavaasi kokoon ja tulosta. Vaikka itse tykkäänkin matematiikasta ja sen sellaisesta, en edes minä jaksa alkaa nyhrään viivottimen ja kulmaviivaimen kanssa, tai edes harpin. 


Pallo on ollut mielessä jo pitkään, mutta nyt innostuin toden teolla, sillä inspiroiduin @ellakatriinak -instagramtilistä. Siellä on myös ihania tilkkulegginssejä, itsekin yhdet taannoin ompelin, liekö ollut juuri tuolta inspiraatio niihinkin.


Instagramvinkki myös lankajämäinspiraatioon: @hannehaka. Aivan mielettömän hienoja jämälankasukkia!

10 kommenttia:

  1. Hep, saman aiheen äärellä itsekin olin tällä viikolla, kun suunnittelin isohkoa tilkkupeittoa ja sen oheistuotteena jäi paljon valmiiksi leikattuja tilkkusoiroja. Loppuviikosta sitten ompelin tilkut Suomeksi. Käypä kurkkaamassa, tykkäätkö. :)

    Itse olen tehnyt takavuosiana paljon tämän mallisia palloja. Joihinkin olen pujottanut kulkusen sisälle. Kivasti kilisee pelatessa. Hyviä tämmöset pallot, kun ne voi surutta heittää pesukoneeseenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olinkin bongannut tilkkusuomen jo FB:n käsityöblogit-ryhmän kautta, en vaan saanut aikaiseksi kommentoida. Mutta aivan mahtava! Tosi hieno!

      Mä hetken harkitsin kulkusta, mutta jätin pois. Vauvalle olisi ihana sellainen, missä on kulkunen, mutta nämä mun lapset saavat nyt pelata ilman :D

      Poista
    2. Jouluksi sitten voit tehdä joulukankaiden jämistä semmosen joulupallon kulkusella. :D

      Poista
  2. Tämmönen pitää kyllä itekin ommella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluisin tehdä tällaisen vauvalahjaks jollekin, pienempikokoisen ja nauhanpätkiä saumojen väliin ja kulkunen sisään. En vaan tiedä, riittääkö mun hermot tekeen tätä pienempää, on sen verran säätämistä kaikkien kulmien kanssa :D

      Poista
    2. Hei sehän oiski ihan hittilelu!

      Poista
  3. Pallot on mahtavia leluja todellakin! Ompelin aikoinaan kummipojalle ison varmaan halk. 50 cm olevan pallotyynyn!

    VastaaPoista