Sivut

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Turvalonkero -virkkausilta Helsingin Lankamaailmassa

Järkättiin Eilen tein -blogin Hannen kanssa turvalonkeroilta Helsingin Lankamaailmaan. No, oikeasti mun osuus oli lähinnä plärätä kalenteria että milloin ehdin paikalle mutta nyt se kuitenkin on sovittu. Tervetuloa siis virkkaan turvalonkeroita meidän kanssa keskiviikkona 25.5. klo 17:00-19:30. Kauppa sijaitsee siis Ogelin Liikeskuksessa Oulunkylässä, Kylänvanhimmantie 29. Junalla näppärä tulla! Ja jokeribussilla!


Jokainen virkkausiltaan osallistuja saa kerän turvalonkeroihin sopivaa lankaa. Oma koukku mukaan (käsialasta riippuen jotain 2,5 mm ja 3,5 mm väliltä, tiukalla käsialalla lonkerot kihartuu paremmin ja fyllit pysyy sisällä). Koukun voi toki ostaa myös paikan päältä, lankakaupassa kun ollaan. Talo tarjoaa myös vanut ja langanpätkät mustekalan silmiä varten.

Jos virkkaaminen on päässyt unohtuun, apua saa kyllä. Joten miten on, nähdäänkö siellä?


Jos turvalonkero on vielä jollekin outo juttu niin ne ovat tarkoitettuja keskosvauvoille jotka voivat tarttua lonkeroihin sen sijaan että nyppisivät johtoja ja letkuja keskoskaapissa. Suloisia ja tarpeellisia pikku otuksia siis.

Lankamaailmassa virkatut turvalonkerot lahjoitetaan Lastenklinikalle. Turvalonkeroita tehdään kyllä paljon mutta ei ne keskosetkaan maailmasta lopu. Ja varmasti on tarpeellisia myös täysikasvuisillekin vauvoille, meidän pikkuneiti ainakin sinivalohoidossa onnistui repiin ne suojalasit päästään. Kyllä siinä hetken ehdin paniikissa oleen että vauvani sokaistui loppuiäksi. Onneksi ei sentään. Mutta lonkero olisi voinut auttaa siinäkin.

2 kommenttia: