Sivut

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulu 2013

Sen lisäksi että tuntui ettei jouluna ehdi neuloa niin ehtinyt juurikaan netissäkään hengaan mikä on todella outoa sillä yleensä mikään asia ei ole niin pyhä ettenkö ehtisi päivittään blogia jos asiaa on. Nukkunut olen kyllä paljon ja hyödyntänyt sukulaisten läsnäoloa sillä tajusin juuri etten koko viikkona herännyt laittaan pojalle aamupalaa, vaan jätin härskisti muiden huoleksi.

Joulu vietettiin kotikotona perheen kesken ja kyllähän siinä tohinaa on kun 8 aikuista, 2 koiraa ja yksi taapero vipeltää! Itse olin niin innoissani avaamassa jäbän lahjoja ja muutenkin tohkeissani etten muistanut ottaa ollenkaan kuvia lahjojen avaus -tilanteesta joten suuri osa näistä on siskoni ottamia, kiitos hänelle!










Aika joulutunnelmissa olen edelleenkin, ei ole mikään kiire aloittaa arkea. Töiden aloitus ja päiväkoti, ahdistaa jo ajatuskin. Joten ei muuta kuin tiptap vielä vähän aikaa...

4 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat on siskosi ottanut, suloinen tunnelma =)

    VastaaPoista
  2. Ihana kynttelikkö! Mistäköhän mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana!!! Tuotiin se Berliinistä joulumarkkinoilta vuonna 2007. Siellä oli vaikka millaisia!

      Poista