Sivut

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Kun kaksi bloggaaja tapaa, pitää olla kuppikakkuja

Tää ei nyt taaskaan liity askarteluun millään tasolla mutta kirjotanpa nyt kuitenkin täytteeksi. J oli luonani viikonloppukylässä (tunnetaan noin 10 vuoden takaa joten silleen ei kuppikakut olisi olleet välttämättömiä) ja tosiaan leivoin kuppikakkuja! Tää ei ole mikään ruokablogi joten reseptejä ei jaella mutta kerrotakoon että googletin kuppikakut ja otin sitten ensimmäisen mikä tuli vastaan (ja kommenttien perusteella vähän muuttelin määriä) ja se oli vadelmainen mikä sopi hyvin koska vadelmat on hyviä ja niitä saa nyt tuoreena.



Kaksi seuraavaa kuvaa on J:ltä




Ja koska heittäydyin todella hyväksi emännäksi, pyöräytin myös niin paljon mansikkamargaritaa että tequila loppui (no ei ollut täysi pullo!!!) ja niihin tuli jo varsinainen ähky :D En omista blenderiä mutta sauvasekoitin toimi hyvin vaikka olikin jääpaloja.


(Drinksun asettelu ja kuvaus on J:n)


Koska oli heinäkuun viimeinen ilta, asiaan kuului tämän biisin kuuntelu


Illalla lähdettiin tanssahtelemaan Tavastian lauantaidiscoon.


Tässä näytän siltä kuin kärsisin ummetuksesta Tavastialla.


Kävi hassu tapaus kun vessajonossa joku katsoi mua hirveän pitkään ja tuli sitten kysyyn että olenko Sanna. Sanoin että en. Sitten se oli, että näytän ihan siltä joltain Sannalta ja hän jo mietti että on siinä leuhka ämmä kun ensin pyytää Facebookkaveriksi ja sitten ei ole tuntevinaankaan 8D Joku on siis ihan mun näköinen, sääliksi käy.

5 kommenttia:

  1. mulla tuli mieleen, että ku mää oon lähdössä afrikkaan tammikuussa, että haluaisitko että veisin mukanani sun tekemiä neulegraffitteja sinne? :)

    VastaaPoista
  2. Äh, nyt rupes tekee hirveesti mieli mansikkamargaritaa...

    VastaaPoista
  3. Humu: Mikä ettei! :)

    Emma: Se on kyllä niiiiiiin hyvää! :D

    VastaaPoista
  4. Ihania kuppikakkuja! Mä oon nähnyt täällä pari kertaa ihan sun näköisen tytön, tosi hämmentävää...

    VastaaPoista
  5. Kromi: Muistankin että oot sanonut mulla olevan kaksoisolennon sielläkin päin Suomea :D Oi, noi kuppikakut oli niin helskatin hyviä! :9~

    VastaaPoista